google-site-verification: googlea4d8d2b970e9e981.html

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

THE UNEXPECTED

Minulle monet parhaimmista sisustuslöydöistä ovat niitä, jotka tekee yllättäen ja odottamatta. Silloin, kun ei edes etsi mitään sellaista. Ja sitten se sellainen onkin ihan täydellinen.

Viimeisin sisustuslöytöni oli juuri sellainen. Olin alunperin Hong Kongissa etsimässä puuvahaa uusimpaan projektiini. Noh, puuvaha jäi löytämättä, mutta sen sijaan mukaan tarttui sisustustaulu, jossa oli niin osuva teksti, että se oli pakko napata mukaan. Viime vuosina olemme joutuneet käymään aika monessa aallonpohjassa ja kohdanneet menetyksiä, joista etukäteen en kuvitellut selviäväni. Ja kuitenkin selvittiin, samalla rakastettiin ja iloittiin sekä opittiin elämään vielä enemmän hetkessä ja arvostamaan elämässä niitä asioita, joilla todella merkitystä on, entistäkin enemmän. Niistä onkin tullut kerättyä kollaasia tuohon seinälle ;)


Piikkimaljakko, kuten lapset sanovat, on sekin samanlainen sattuma. Sinooperista oli tarkoitus hankkia askartelutarvikkeita, kun mukaan tarttuikin tuo harvinaisen persoonallinen yksilö. Kynttilänjalat, lasipullo ja pinnatuoli ovat kirpputorilöytöjä. Funkissenkki huuto.net aarre vuosien takaa. Kaikki nekin yllättävästi eteen tulleita täydellisyyksiä. 

Palaset ovat siis loksahdelleet paikoilleen vähitellen. Uuden kotimme sisustuksessa olen halunnut ottaa huomioon vanhan talon hengen enkä ole siis halunnut ostaa juuri mitään uutta, saatika uusvanhaa, joten sisustuksen rakentaminen on ollut senkin puolesta melkoisen hidasta... Vanhan tavaran liikkeet, kirpputorit ja roskalavat ovat olleet ylimpiä ystäviämme ;)


Huomenna otamme taas aimoharppauksen eteenpäin, kun ostamani vanha keittiönpöytä ja lumikenkärottinkituoli toimitetaan perille. Kontin kotiinkuljetus on sitten loistopalvelu ;) Olen jo pidemmän aikaa keräillyt erilaisia tuoleja, joista olisi sitten tarkoitus kerätä mukava mix olohuoneen ruokapöydän ympärille. Kuvia lienee odotettavissa jo ensi viikolla, kunhan saan hihat (tai maalisudin ;) viikonloppuna heilumaan!



Kuvakollaasikin täydentyy vähitellen. Seuraavaksi pitäisi teettää muutama lemppari taannoisesta perhekuvauksesta... Niin ja toi Children-kirja. Se on ollut osa sisustustamme v. 2006, kun sain sen osana jenkkiäitini lähettämää vauvalahjaa - sisällä toinen toistaan kauniimpia kuvia eri kulttuuritaustaisista lapsista. Aivan ihana ja niin rakas! 

Mitenkäs te, oletteko yhtä epätoivoisen hitaita sisustajia kuin allekirjoittanut?

8 kommenttia:

  1. Here! Ollaan asuttu tässä talossa jo vajaa puolitoista vuotta ja aina vaan on sisustus aikalailla vaiheessa. Toisaalta, eihän sen yhdessä yössä pitäisikään valmistua, mutta kyllä tässä ajassa olisi voinut saada "vähän" enemmänkin aikaan :D

    Aivan ihana senkki ja nuo sen päällä olevat tavarat <3
    Teillä taitaa olla nyt aika erityylinen sisustus tässä asunnossa, kuin aiemmissa, vai olenko väärässä? Ihanan näköistä! Tässä uudessa on kiva asua, mutta toisaalta tuollainen vanhempi asunto ihanine lautalattioineen ja ikkunalautoineen olisi hauska myös päästä kokeilemaan ja nähdä sen vaikutukset omaan sisustustyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jona <3 Ja haa, kiva että on muitakin "saamattomia" ;) Vaikka täytyy kyllä sanoa, että aika valmiilta se kuvissa näyttää siellä teillä!

      Olet ihan oikeassa, että meillä sisustus on elänyt muuttojen myötä. Tämä nykyinen on lähinnä omaa sydäntäni, mutta se vaan näyttää jotenkin teennäiseltä, jos ympäristö ei ole oikeasti vanha, joten siitä johtuen sisustuksemme on ollut aiemmin huomattavasti modernimpi, vaikka monet merkittävät huonekalut, kuten funkissenkki, keinutuoli, vitriini ja sohva, ovat olleet jo aikaisemmissa kodeissa.

      Haaveilen, että joskus tulevaisuudessa löydettäisiin joku oikeasti vanha talo maalta, joka henkisi tätä samaa fiilistä kuin nykyinen koti. Toisaalta ei se teidän kodinkaan kaltainen upouusi omakotitalo olisi yhtään hullumpi kokea. Ja toisaalta taas viihdyn myös tässä kaupunkikodissa loistavasti, kun kaikki on aivan käden ulottuvilla... Todettakoon siis, että home is where the heart is.

      Poista
  2. Meillä menee myös hiljalleen sisustus aivan uusiksi ja todella hitaasti etenee :D Tultiin maalta puutalosta keskustaan 2000-luvun taloon enkä todellakaan halua samaa henkeä tänne. Mutta hiljaa hyvä tulee, oikeastaan vielä vaan ollaan ja makustellaan sitä, mihin suuntaan halutaan homma viedä.

    ...niin ja toivutaan kotihoidontukikausista :D

    Teidän uusi koti näyttää kyllä kivalta. Saako udella onko se vuokrattu vai ostitteko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaa hyvä tulee!

      Me asumme ihan vuokralla ja varmasti vielä useamman vuoden, kunnes mies valmistuu ja (toivottavasti) työllistyy. Oma vanha kotikin jätti mukavan lainasumman maksettavaksi, joten tässä on nyt hyvä asustella, toipua vanhoista hölmöistä asuntokaupoista ja suunnata katse kohti tulevaa näistä kokemuksista viisastuneena.

      Poista
    2. Meilläkin tämä city-koti on vuokrattu. Ja mä oon nyt oikeastaan vähän ihastunut vuokra-asumiseen :D meillähän hajosi jääkaappi JA hella - entisen panikoinnin sijaan oli aika mukavaa vaan soittaa isännöitsijälle ja kohta oli uudet koneet oven takana.

      Nyt ei siis ole mikään kiire omaan asuntoon. Ehkä joskus tai sitten ei, voihan sitä aikanaan panostaa vaikka omaan mökkiin ;)

      Poista
    3. Tuo on kyllä totta, että huoletontahan tämä on. Tosin olis kyllä sinänsä kiva, jos voisi itse fiksata muutaman jutun ihan itse ;) Mua esim. risoo eteisen ja keittiön hirvittävä muovimatto... Toisaalta kestän sen, kun kaikkialla muualla on ihana alkuperäinen puulattia <3

      Poista
  3. Hiljaa hyvä tulee, sisustuksessa ja remonteissa.. Olemme asuneet reilut neljä vuotta tässä ja pientä pintaremonttia olisi tarkoitus vähitellen koko ajan tehdä kun vaan saa aikaiseksi. Toisaalta rauhallinen tahti on myös hyväksi, koska silloin voi huolella tunnustella ja etsiä oikeat ratkaisut. Esim mä olen nämä neljä vuotta kauhistellut meidän mäntyportaita, mutta siinähän ne nököttää päivästä toiseen..päätimme, että sopivan hetken tullen uusimme koko portaikon, emmekä edes yritä hiotuttaa ja maalata vaan teetämme vähemmän tilaavievän ihan erilaisen kierreratkaisun jossain vaiheessa ja saamme eteiseen lisätilaa siitä. Lisäksi mun haaveissa olisi saada olkkarin nurkasta oviaukko terassille, enkä edes uskalla ajatella millainen projekti se olisi ;) Teillä on tosi viehättävä koti, sulla on kyllä silmää kauneudelle:) terkuin Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti totta, että rauhassa kun ottaa tulee tehtyä parempia ja toimivampia ratkaisuja! Itse keräsin jo ennen muuttoa pientä ajatuskirjaa siitä, mitä uuteen kotiin haluaisin ja nyt tässä asuessa on joukosta sitten erottuneet ne, mitkä todella sopivat tänne - meidän arkeemme ja tämän kodin henkeen. Ja eiköhän tässä matkan varrella tule vielä lisää muutoksia...
      Niin ja kiitos kauniista sanoista! :)

      Poista

Suositut tekstit